maanantai 27. toukokuuta 2013

11. Sukusolujen synty

Meioosissa itiöiden tai sukusolujen muodostuessa kromosomimäärä puolittuu. Sukusolujen yhtyessä hedelmöityksessä palauttaa kromosomiluvun kaksinkertaiseksi. Meioosissa on kaksi jakoa.

Ensimmäinen meioottinen jako
Esivaihe
Keskenään samanlaiset kromosomit pariutuvat eli konjugoituvat vastinkromosomipariksi niin, että isältä ja äidiltä perityt kromosomien kohdat geeneineen ovat vastakkain. Pariutumisessa syntyy kiasmat, joissa vastinkromosomien kromatidit katkeavat. Ne yhdistyvät uudella tavalla toisiinsa, jolloin geenejä vaihdetaan. Tämä tapahtuma on nimeltään crossing over eli tekijänvaihdunta. Tämä esivaihe kestää n.90% meioosin ajasta, joka voi olla päiviä tai jopa vuosia.
Keskivaihe
Vastinkromosomit asettuvat solun keskelle jakotasoon pareittain ja kukin vastinkromosomipari jakotasoon toisista riippumatta. Isältä ja äidiltä peritty vastinkromosomi asettuu jommalle kummalle jakotason puolelle.

Jälkivaihe
Jälkivaiheen lopussa vastinkromosomit erkanevat. Kromosomiluku puolittuu kun kromosomiparin vastinkromosomit vedetään solun eri päihin. Muodostuu kaksi kromosomiryhmää ja kiasmojen takia uudet kromosomit ova erilaiset kuin meioosin alussa.

Loppuvaihe
Solu jakautuu ja syntyy kaksi tytärsolua, joiden kromosomiluku on puolet alkuperäisen emosolun kromosomiluvusta. Tämän vaiheen jälkeen siirrytään toiseen meioottiseen jakoon.

Toinen meioottinen jako (tasausjako)
Toisen meioottisen jaon vaiheet ovat: Esivaihe II, Jälkivaihe II, Keskivaihe II ja Loppuvaihe II, kuten mitoosissa. Ero mitoosiin on puolta pienempi kromosomimäärä. Syntyy neljä uutta tumaa ja neljä uutta sukusolua. Sukusolujen määrä on puolittunut jakojen seurauksena.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti